Yli kuukaus viime päivityksestä... Jakssakohan kukaan enää ees käydä kurkkimassa tätä mun blogia?! Mitään kummallista ei kyllä ole mun elämässä tapahtunu, tasasta elämää vaan. Töissä on ollu edelleen kivaa ja niitä oonki tehny nyt aika paljon. Ja kyl sitä jaksaa ku ei oo enää ku alle kuukaus töitä. Pitäs kyl varmaan ettii jotain osa-aikasta...

Miesrintamalla on hiljaista hiljaisempaa, jos muutamaa tapaamista entisen sähellyksen kanssa ei lasketa. Mä oon tässä ruvennu miettimään, että mimssä mä niitä miehiä voin ees tavata, ku baareissa ei pahemmin jaksa juosta, töissä ei ole ketään kiinnostavaa ja vapaa-ajalla nään vanhoja kavereita... Ja mä en usko siihen, että niitä missään kaupankassalla tapaa ja tuskin se mun unelmien prinssi tulee mua kotiovelta hakemaan.... Yhden kiinnostavan olosen tapasin kaverin synttäribileissä ja sellasta flirttiä oli ilmassa, mutta pitemmälle ei menny. Se tyyppi on kaverin veljen kaveri joten aika helposti siihen sais varmaan otettua yhteyttä, mutta jotenki en vaan saa aikaseks otettua asiaa puheeks. Se on kuitenki kaverin veljen kaveri.. (Joka ei kyl pitäs olla mikään ongelma, eihän se oo ees kaveri veli...) Joku tekee taas asiasta isomman ongelman mitä se on...

Mä oon taas niin ilonen ku aurinko paistaa ja on nätti ilma. Istun täällä parvekkeella ja juon kylmää jääteetä ja nautin rauhasta ja kesästä. Illalla mennään grillaamaan kaverin luo, mut mä en oikeen voi lähtee jatkaa iltaa ku on sit taas huomen töitä... Jotenki sitä ei ees tee näin kesällä kauheesti mieli baareihin.. Ainakaan mun. Nyt jatkan vaan olemista, se on parasta. :)

...vaikkakin aika puhki poikki väsyneenä. On toi työnteko rankkaa. :) Vaikka mulla onkin "aivot narikkaan" -homma niin jotenki se saa mut ihan väsyneeks, kai ne on noi aamuherätykset. Sit en jotenki osaa nukkua pieniä päikkäreitä töiden jälkeen enkä saa untakaan kovin aikasin. No kai tähän kesän aikana tottuu.

Pahemmin en oo enää sitä miestä jaksanu miettiä tai ainakaan surkutella. Se soittelee mulle suunnilleen joka toinen päivä mikä toisaalta on kauheen kivaa, mut sit taas ei. Ei olla kylläkään nähty nyt. Kävin tossa treffeillä sellasen muutaman vuoden nuoremman pojan kanssa ja se oli jotenki liikuttava. :) Ei millään tavalla kiinnostava ja varmaan juuri siksi, että siitä huomas, että se on vielä niin nuori.Kyllä mä haluun miehen, jolla on vähän elämänkokemusta, että ei tartte pelätä sitä että poikaystavä tajuais joku kaunis päivä, että sen on ruvettava elämään nuoruutta mikä jäi joskus elämättä. Ei sillä etteikö nuoruuden elämistä ois myös seurustelu yms., mut oon vaan muutamassa tälläsessä tapauksessa ollu lohduttavana olkapäänä.

Tää viikonloppu menee töissä niin kun meni juhannuskin. Juhannuksena tosin piti olla vapaata, mutta viime tipassa, mut hälytettiin töihin. Ehkä jos ens viikonloppuna pääsis tekemään jotain kivaa. Vähän tylsiä noi arkivapaat, kun muut on sitten töissä. Ja nyt on ollu kurjat ilmatkin. En tiiä meniko mun iloinen minä kanssa auringon kanssa pilveen ku nyt on ollu niin alakuloista, mutta eiköhän tämä tästä. Ja nyt syömään uusia perunoita, ne on hyviä. :)

ahdistaa se kun ahdistaa ja surettaa... En mä mihinkään epätoivoon ja syvään masennukseen ole vajonut, mutta niin pettynyt olo. Miks se juttu ei vaan voinut onnistua. Mä oon niin kaikin puolin muuten tällä hetkellä elämääni tyytyväinen mutta koko ajan on sellanen tunne, että jotain puuttuu. Ja sit varsinkin ku kaikki aina jaksaa kysellä, että mites sun miesjutut jne... Tekis mieli vaan aian sanoo, että antakaa olla keeron sit ku jotain tapahtuu. Joskus nuorempana olin kova tapailemaan miehiä, mistään ei yleensä mitään vakavampaa tullut, mutta aina oli joku kuvioissa. Enää en vaan jaksa sellasta, haluun vaan sen yhen (en siis tiiä viel kenet) jonka kanssa olla ja tehä kaikkea ja ei mitään. Mä en usko et ihmistä on tarkotettu elämään yksin. Ei ainakaan mua. Nyt pitää mennä pesee hiusväri pois, jatkan valitusta sen jälkeen varsinkin jos hiuksista tuöee katastrofi.

Puhuttiin tos just miehen kanssa tästä missä mennään... Ja nyt ei mennä enää missään. Sanoin sille et en pysty tähän tälläseen ja se sano, että ei oo varma pystyykö seurustelemaan nyt. En mä nyt heti mitään seurustelua ois tarvinnu, mut en mä haluu kiusata itteeni jutulla josta ei todennäkösesti mitään tule. Nyt on vaan niin surkee fiilis, miks koskaan ne jutut ei onnistu mitä toivoisin... Mun kanssa haluaa seurustella vaan jotku sellaset joista ite en ole yhtään kiinnostunu... Tai sit vaan aina takerrun juttuihin jotka on alusta asti tuhoon tuomittuja... Tää tän miehen kans vaan alko niin erilailla ja tuntu niin hyvältä ja varmalta... En tajuu mikä sille tuli. Ehkä mussa on jotain vikaa. Se haluis viel nähä ja hengailla, mut sanoin et ei se ois fiksuu... Tuskin mä yhtäkkiä voin vaan lopettaa toivomisen et meist tulis pari, jos jatkettais näkemistä.

Ja mä menin sit heti tossa laittamaan viestiä sellaselle vanhalle hoidolle, josta joskus olin kiinnostunu, mut se ei halunu muuta kun seksiä ja nyt mä aina haen sieltä lohtua (fyysistä sellasta) ku elämä potkii päähän... Eikä se ees koskaan paranna oloa vaan päin vastoin. Miks sitä ihminen aina heikolla hetkellä palaa johonki vanhoihin tyhmiin juttuihin. Nyt on pakko yrittää nukkuu. Näytän huomen aamulla varmaan tosi nätiltä ku oon itkeny silmät pois päästä. Oli isänki kanssa kauhee riita tos eilen, mut ne nyt jaksa siitä ruveta tilittää. Nyt tulik vastaus siltä vanhalta hoidolta ja laitto et vois ehkä huomenna tulla illalla "kylään"... Ja niin olin taas luvannu itelleni et en enää sählää mitään tyhmiä vanhoja juttuja. Nyt on pakko vaan laittaa pää tyynyyn ja toivoo että uni tulee pian.

Ihan turhaan en oo miettiny mitä Mies aattele ku eilen päivällä puhuttiin ja se sano et sitä on ehkä ihan vähän ruvennu ahdistaa tää meiän juttu, ku ollaan aika nopeesti edetty. Tuli siitä kyl kamalan paha mieli, ku aattelin et tää on nyt tässä, mut toisaalta niin helpottunu olo ku se sano sen niin tiedän missä mennään. Kurjaa on se, että se on ollu se joka on koko ajan puhunut ikävästä ja tykkäämmisestä ja mä oon vähitellen vaan raottanu suojamuuria lisää.

Nähtiin kuitenkin sit illalla ja oli tosi kivaa, mutta mentiin kummatkin omiinkoteihin nukkumaan. Se heitti mun kotiin ja laitto sit viestiä viel et oli ihana ilta yms yms... Ja siitä tuli sit kiva mieli. Aattelin nyt et annan sille vähän aikaa ja kyl se sit soittaa ja ehdottaa jotain jos haluu. Vaikeeta se varmaan tulee olemaan ku ajatukset pyörii siellä koko ajan. Tiedän kuitenki ite omasta kokemuksesta et millasta on ahdistua noin ja se ei oo kivaa, ei sitä koskaan haluu ahdistua.

Nyt oon vaan niin kiukkunen itelleni, et annoin itteni ihastua siihen. Sanoin ton sillekin ja se sano et en saa tollasia aatella ja et on seki tosi ihastunu muhun. Kai se oli toi kun ei tos aluks päästy pahemmin näkee niin puhelimessa on niin helppo puhuu kaikkee paljon ja sit nyt kun ollaan voitu nähä niin tää juttu on ollu melkeen ku seurusteltas ja ei me siin vaihees viel olla. Ähh, vaikee sielittää. Meilt tavallaan jäi se tapailu vaihe väliin, mut ehkä me nyt otetaan vähän takapakkii  ja ruvetaan tapailemaan. Ainaki mä toivon et tehään niin eikä vaan sanota moimoi. Mut oon kyl niin ilonen et puhuttiin täst ku tos huomasin merkkejä et kaikki ei oo ihan ok niin tavallaan kahta kauheemmin yritin, mut eihän se täs tapukses hyödytä. Ei mulla kyl oo nyt kauheesti uskoo enää et täst tulis jotain, mut toivon silti.