Ajattelin ensin kerota tässä jotain itsestäni ja historiastani, mutta taidan kuitenkin jättää väliin. En osaa päättää mitä kertoisin ja mitä jättäisin kertomatta, joten ehkä on vaan helpompi kirjottaa nykyhetkestä ja ajatuksista ja tarpeen vaatiessa kirjottaa jotain menneestä. Kaikki mitä elämässä on tapahtunut vaikuttaa jollain tavalla aina tulevaan, mutta en kuitenkaan ole niitä ihmisis, jotka elää menneisyydessä.

Sen voisin tähän alkuun kuitenkin kertoa, että olen opiskelija ja olen yleisesti ottaen erittäin tyytyväinen elämääni ja kaikkiin ihmisiin elämässäni. Mutta yksi ehkä puuttuu, oma rakas. Olen lähes koko ikäni ollut sinkku, muutamaa puolen vuoden juttua lukkunottamatta. Paljon olen miehiä tapaillut, mutta ne mielenkiintoisimmat olen tiyntänyt pois, pelkään. En halua tulla satutetuksi. Tai en halunut, nykyään en niinkään enää pelkää sitä. Kai olen valmis asettumaan aloilleni, mutta ei vaan ole tullut vastaan ihmistä kenen kanssa voisin niin kuvitella tekeväni. Haluan seurustella, mutta en pakkomielteisesti. Osaan nauttia elämästä yksinkin vaikka luulen, että olisin onnellisempi jos olisi joku jota rakastaa ja joka rakastaisi takaisin. Ei meitä  ihmisiä varmaan ole luotu elämään yksin. Vielä joitakin vuosia sitten en edes tuntenut olevani yksin, elettiin kavereiden kanssa vain ja ainoastaan sitä hetkeä, mutta vähitellen on väkisinkin ollut pakko miettiä tulevaa ja ottaa elämästä enemmän vastuuta. Muisteltiin juuri tuossa kavereiden kanssa niitä huolettomia aikoja jaj tulimme siihen tulokseen, että ihanaa että ollaan koettu ja eletty, mutta vielä ihanampaa on se, että nuo ajat on takana. Vaikka tietenkin välillä tulee olo, että miksi ei voisi olla edelleen se sama elämänintoa pursuava tyttö, jolle elämä oli nyt ja tässä. Tulevaisuus oli jotain jossain kaukana. Mutta kyllä nyt tykkään miettiä ja suunnitella tulevaa ja vielä kivempaa se olisi jonkun kanssa, koska tulevaisuudessani on mies ja lapsia. Ja ehkä koira.

Nyt on pakko siirtyä opiskelemaan... Niitä tylsiä velvollisuuksia. :)