Ihan turhaan en oo miettiny mitä Mies aattele ku eilen päivällä puhuttiin ja se sano et sitä on ehkä ihan vähän ruvennu ahdistaa tää meiän juttu, ku ollaan aika nopeesti edetty. Tuli siitä kyl kamalan paha mieli, ku aattelin et tää on nyt tässä, mut toisaalta niin helpottunu olo ku se sano sen niin tiedän missä mennään. Kurjaa on se, että se on ollu se joka on koko ajan puhunut ikävästä ja tykkäämmisestä ja mä oon vähitellen vaan raottanu suojamuuria lisää.

Nähtiin kuitenkin sit illalla ja oli tosi kivaa, mutta mentiin kummatkin omiinkoteihin nukkumaan. Se heitti mun kotiin ja laitto sit viestiä viel et oli ihana ilta yms yms... Ja siitä tuli sit kiva mieli. Aattelin nyt et annan sille vähän aikaa ja kyl se sit soittaa ja ehdottaa jotain jos haluu. Vaikeeta se varmaan tulee olemaan ku ajatukset pyörii siellä koko ajan. Tiedän kuitenki ite omasta kokemuksesta et millasta on ahdistua noin ja se ei oo kivaa, ei sitä koskaan haluu ahdistua.

Nyt oon vaan niin kiukkunen itelleni, et annoin itteni ihastua siihen. Sanoin ton sillekin ja se sano et en saa tollasia aatella ja et on seki tosi ihastunu muhun. Kai se oli toi kun ei tos aluks päästy pahemmin näkee niin puhelimessa on niin helppo puhuu kaikkee paljon ja sit nyt kun ollaan voitu nähä niin tää juttu on ollu melkeen ku seurusteltas ja ei me siin vaihees viel olla. Ähh, vaikee sielittää. Meilt tavallaan jäi se tapailu vaihe väliin, mut ehkä me nyt otetaan vähän takapakkii  ja ruvetaan tapailemaan. Ainaki mä toivon et tehään niin eikä vaan sanota moimoi. Mut oon kyl niin ilonen et puhuttiin täst ku tos huomasin merkkejä et kaikki ei oo ihan ok niin tavallaan kahta kauheemmin yritin, mut eihän se täs tapukses hyödytä. Ei mulla kyl oo nyt kauheesti uskoo enää et täst tulis jotain, mut toivon silti.